Jupiterin jäähyväiset

Die Liebe der Danae, Deutsche Oper Berlin, Litton, Harms

Luonteva tapa aloittaa Saturnalian juhlistaminen on piipahtaa hetki roomalaisen ja kreikkalaisen jumaltaruston parissa tutustumalla Richard Straussin toiseksi viimeiseen oopperaan Die Liebe der Danae, eli Danaen rakkaus. Oopperan libretosta vastaa Joseph Gregor joka pohjasi työnsä Straussin luottolibretistin Hugo Hofmannsthalin luonnokseen. Strauss sai oopperan valmiiksi 1940. Hän sai kuulla oopperansa konserttiesityksenä vuonna 1944, mutta varsinainen ensi-ilta oli vasta Straussin kuoleman jälkeen vuonna 1952.

Oopperana päähenkilöt Danae, Midas ja Jupiter omaavat muiden oopperan hahmojen tapaan esikuvansa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa. En ole kummankaan kulttuurin tarustojen asiantuntija, mutta sen verran tiedän kaikista että huomaan Gregorin ja Hofmannstahlin yhdistäneen tarinoita omaksi kertomuksekseen. Libreton tarinaa ei löydy sellaisenaan mistään aikaisemmin. En ryhdy tähän pidempää synopsista runoilemaan, sellainen löytyy vaikkapa wikipediasta. Mutta lyhyesti kertoen Jupiter haluaa lisätä naisvalloituksiinsa Danaen ja käyttää Midasta tässä apuna. Danaepa rakastuukin Midakseen ja Jupiter jää nuolemaan näppejään.

Mytologioiden parhaita paloja käytetään hienosti libretossa. Danaen kultasade, Midaksen kultainen kosketus ja Jupiterin ukkonen, kaikilla on oma tärkeä osuutensa tarinassa. Ohjaaja Kirsten Harms on mielestäni onnistunut hyvin kuvittamaan tarinan varsin ajattomasti, ilman sen sijoittamista autereisille taivasta syleileville kalliokukkuloille ja saarille. Selkeää omaa ääntään hän korottaa muuntamalla Danaen kultasateen taivaalta sataviksi nuottipapereiksi, jotka kuvannevat kunnioitusta Straussin jumalaista musiikkia kohtaan. Samoin myös lavan yllä leijuvan flyygelin tulkitsen jonkinlaiseksi symboliksi musiikin ja taiteen keskeisestä parantavasta voimasta, tahi rakkaudesta. Tuo symboliikka kääntyy mielenkiintoisesti ympäri, kun libreton mukaan Danae lopussa antaa Jupiterille viimeisen kultaisen hiuspantansa osoittaakseen, että kulta ei merkitse mitään. Harms käyttää tuossa hiuspantana noita samoja taivaalta sataneita partituurisivuja. Näin Jupiterkin saa vakuutuksen rakkauden vilpittömyydestä musiikin avulla. Ihan kelpo symbolinen ohjaus symbolistisesta tarinasta.

Ooppera on tallennettu vuonna 2011 Berliinistä, Deutsche Oper Berlinin tuotannosta. Kapellimestari Andrew Litton johtaa orkesteria. Komeaa soitantaa, vaikka voisin kuvitella partituurista löytyvän vielä ripauksen enemmänkin draamaa. Strauss ei päästä laulajia helpolla. Manuela Uhl Danaen roolissa kuulostaa alussa varsin kireältä, mutta onneksi ääni vapautuu ja toinen sekä kolmas näytös ovat hienoa kuultavaa. Jupiterina Mark Delavan käy saman kehityskaaren läpi, alku hieman hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Midaksen esittäjästä Matthias Klinkistä ei ole pahaa sanottavaa.

Liekö Danaen rakkaus kaikkein harvoin esitettävä Strauss ooppera? Tämä Deutsche Operin tuotanto oli käsittääkseni vasta kuudestoista kautta aikojen! Ehkäpä musiikki ei aivan ole samalla tavalla mieleenpainuvaa kuin Straussin suosituimmissa oopperoissa, mutta vaikea kuvitella ettei tuolla useammin saisi katsomoja täytettyä. Tälläiselle Strauss diggarille tallenne on täyttä herkkua.