sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lyyrisiä kohtauksia Jevgeni Oneginin kera Vilnan illassa

Ooppera: Jevgeni Onegin - Liettuan Kansallisooppera 2014-02-01

Kun Vilnaan tilattiin uusi Jevgeni Onegin tuotanto vuodeksi 2012 niin ohjaajaksi valittiin venäläinen nuori ohjaaja Vasily Barkhatov. Käsiohjelman mukaan Barkhatov on halunnut karsia ohjauksesta kliseet jotka ovat rasittaneet Oneginia pitkän aikaa. Barkhatov haluaa erottaa Tsaikovskin Jevgeni Oneginin Puškinin Jevgeni Oneginista.

Ideana tuo kuulostaa tietysti mainiolta, mutta lopputulos ei ehkä ole niin poikkeava kuin voisi olettaa. Lavastaja Zinovy Margolin tarjoaa meille ensimmäisen ja toisen näytöksen taustalle jonkinlaisen rantahuvilan terassin, jonka vierestä laskeutuu rinne jokeen tai johonkin muuhun vesistöön. Tuo rinne toimii lähinnä kuoron toimintaympäristönä, jossa he puuhastelevat kaikenlaista aina naisten pesutoimista toisen näytöksen kelkkamäkeen.

Epookki lienee jossain 1900-luvun alkuvuosikymmenissä. Tatjanan perheen sosiaalisen aseman paikallistaminen on varsin hankala tehtävä. Perhe omaa lapsenhoitajan, mutta suhde jostain työstä palaavaan kuoroon on varsin tasa-arvoinen. Vasta kolmannessa näytöksessä ruhtinas Gremin omaa selkeitä yläluokan piirteitä. Vaikka hän ja vaimonsa Tatjana omia matkalaukkujaan itse kantelevatkin.

Suurin muutos minun mielestäni Barkhatovin ohjauksessa ovat Lenskin kuoleminen tapaturmaisesti ja rakkaussuhteiden yleinen viileähenkisyys. Lenski ei saa luotia rintaansa vaan menehtyy pudotessaan laiturilta maahan. Kaksintaisteluun päädytään Tatjanan nimipäiväjuhlien sanakahakasta, mutta itse kaksintaistelu on tarkoitus käydä nyrkkitappeluna, jota tuossa vaiheessa molemmat osapuolet yrittävät vältellä. Onegin repii avustajakseen Triquetin ja yrittää vältellä Lenskiä kaikin keinoin. Lenski tekee samoin, mutta väkijoukko pakottaa häntä tappeluun. Onegin tulee avustamaan Lenkiä ja tässä yhteydessä Lenski tipahtaa laiturilta. Kaksintaistelun kunniakäsitys häviää näin täysin ja samalla Oneginin mahdollisten tunnontuskien perusta haalistuu.

Jotenkin Barkhatov haluaa vaimentaa lemmenlieskojen lämmitystä. Olga on nuori tytönhupakko, mutta hänen ihastustaan Lenskiin on vaikea havaita. Kemiaa heidän välillään ei tunnu olevan. Sama tunteiden viileys mielestäni vaivaa kaikkia hahmoja ja kyse ei ole illan laulajien huonoista näyttelijän kyvyistä, vaan ohjauksesta. Barkhatovin käsitys Tsaikovskin Oneginin ihmissuhteista tuntuu pinnalliselta. Jotta tapahtumat voisivat tapahtua niin kuin ne tapahtuvat, kaivattaisiin henkilöiden välille enemmän tunteita. Edes niitä piilotettuja.

Ei ohjaus huono ole. Jos kerran kliseet on haluttu karsia, niin radikaalimpi lähestymistapa olisi voinut tuottaa antoisamman lopputuloksen.

Laulajakaarti oli tämänkertaisen Vilnan reissun paras. Tatjanan rooli lauloi Julija Stupnianek, joka oli mainio kaksi ensimmäistä näytöstä. Nimiroolissa Eugenijus Chrebtovas omasi hyvän perusäänen jolla pärjää Oneginin roolissa kunnialla. Olgana lauloi mukavasti Jovita Vaškevičiūtė. Illan äänisuosikkini oli Lenskin esittäjä Merūnas Vitulskis. Ruhtinas Gremina oli Vytautas Bakula ja Triquetin roolissa Rafailas Karpis, hyvä ilta heilläkin.

Orkesteria johti tänäänkin Modestas Pitrėnas. Nyt kolme iltaa Liettuan kansallisoopperan orkesteria kuunnelleena toivoisin enemmän panostusta perustyöhön. Eritoten jousille sattuu luvattoman paljon epäpuhtauksia. Kaarten hallinta ja niiden balanssit olisi kiva olla paremmin kohdallaan. Vaikkapa kirjeaariassa kirjoitusteema kulkee partituurissa niin kauniisti soittimelta toiselle; jos tuo fraasi ei kulje koko ajan sujuvasti ja hyvällä balanssilla, niin kyllähän se vähän masentaa kuulijaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti