Daphne, Teatro La Fenice de Venezia, Reck, Curran
Straussin luottolibretisti Hugo von Hofmannsthal oli kuollut vuonna 1929 ja Daphnen, joka valmistui 1937, libreton kirjoitti Joseph Gregor. Libreton tekoon vaikutti myös Stefan Zweig ja Strauss ei ollut tyytyväinen ensimmäisiin ehdotuksiin. Eritoten Gregorin ja Zweigin ehdotukseen oopperan lopun Daphnen transformaatiokohtauksen toteuttamisesta kuoron avulla Strauss suhtautui nihkeästi. Konsultoituaan ystäväänsä kapellimestari Clemens Kraussia, Strauss vakuuttui että transformaatio toteutetaan pelkästään orkesterin avulla. Näin jälkipolvien kannalta voimme olla onnellisia päätöksestä, sillä Daphnen loppu on laulun puuttumisesta huolimatta kauneimpia musiikkihetkiä mitä oopperakirjallisuus tuntee. Loppu muodostui Straussillekin kovin läheiseksi ja kerrotaan hänen viimeisinä elinvuosinaan soittaneen loppua pianolla usein.
Daphnen tarinan pohjautuu vapaasti Ovidiuksen Muodonmuutoksia teoksen myyttiin Daphnesta, nymfistä johon Apollon, auringon jumala, rakastuu. Daphne ei erityisemmin piittaa lihallisesta rakkaudesta ihaillen luontoa. Apollon tappaessa mustasukkaisuudesta toisen kilpakosijan Leukippoksen, lopun tranformaatiossa Daphne muutetaan Apollon ja Zeuksen toimesta laakeripuuksi. Straussin oopperan versiota tarinasta on tulkittu mm. kannanottona natsien kukkoilun (Apollon ylvästely) ja Daphnen kuolemattoman rakkauden välillä.
Kuten alussa mainitsin kuvatallenteita ei tämän Venetsian tuotannon ohella ole saatavana. Nimiroolissa laulaa June Anderson ja hän suoriutuu paljon korkeaa tessituuraa sisältävästä roolista todella hienosti. Kilpakosijoina (yllättäen kaksi tenoria) Apollona ja Leukippoksena laulavat komeasti Roberto Saccà ja Scot Mac Allister. Kaikki muutkin laulajat suoriutuvat hyvin, ainoastaan paimenien basson, Dominik Eberlen, äänenväri ei ole suosikkityyppejäni.
Ohjauksesta vastaa Paul Curran. Lavastaja Kevin Knightin avulla hän pysyttelee varsin abstraktissa näyttämökuvassa. Mikä kyllä oopperan tarinan ja luonteen huomion ottaen on oivallinen valinta. Lopussa ei "fyysistä" muuttumista laakeripuuksi tapahdu, vaan asia jätetään katsojien vastuulle. Loppupuolen pyörivä rengas-lavarakennelma on ihan hyvä idea.
Straussin Daphnessa on kuitenkin pääasiassa musiikki ja laulajat. Nämä perusasiat ovat tällä tallenteella hyvällä mallilla. Orkesteria johtaa Stefan Anton Reck ja hänen toimissaan ei ole huomautettavaa. Toki valinnanvaraa kaivattaisiin Daphnen kuvatallenteisiin, mutta tämä ainokainen versio on hyvä päänavaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti