Stefan Herheimin tulkinta Pjotr Tšaikovskin Jevgeni Onegin oopperasta sai ensi-iltansa Amsterdamissa kesäkuussa 2011. Herheim antaa Oneginille samanhenkisen aikahyppely/muistelu/uneksinta käsittelyn kuin Rodolfolle La Bohème ohjauksessaan Oslossa. Ooppera alkaa Oneginin saapumisella Greminin juhliin ja siitä alkaa muistelumatka aikaisempiin tapahtumiin.
Muistelut eivät tietenkään kohdistu suoraan tapahtumien aikakausiin, eli siiihen 7-8 vuoden jaksoon, vaan Herheim siirtelee samalla tapahtumien aikajanaa nykyhetkestä 1900-luvun alkuvuosiin ja vielä 100 vuotta kauemmas Puškinin aikakauteen. Kolmannen näytöksen poloneesin aikana saamme nähdä retrospektiivin Venäjän historiaan stereotyyppisten hahmojen kautta.
Jotenkin aikakausivaihtelut ja Venäjä-kuvasto eivät minun mieleeni herättäneet kovinkaan syvällistä aineistoa. Ei lähestymistavassa mitään vikaa ollut, kelpo raamit nekin. Sen sijaan henkilötason ohjauksessa oli huomattavasti enemmän mielenkiintoisia näkökulmia. Vaikkapa Tatjanan kirjekohtauksessa tämä peilaa lavalle Oneginin kirjoittamaan kirjettä, joka on samalla se kirje jonka Tatjana kolmannessa kohtauksessa kertoo saaneensa Oneginiltä.
Aikahyppelyn takia ohjauksesta aukenee enemmän uusintakatseluiden avulla. Silti ohjaus ei ainakaan vielä ole aiheuttanut samanlaista wau-efektiä kuin muut näkemäni Herheimin ohjaukset.
Oheismateriaali hehkuttaa kovasti Mariss Jansonsin Tšaikovski näkemystä. En olisi aivan valmis hyppäämään tämän tallenteen perusteella samaan kelkkaan. Tosin täytyy todeta että mielestäni laulajien ääni on miksattu liian kovalle. Orkesteri olisi saanut kuulua kovempaa. Silti monessa kohtaan olisin kaivannut pehmeämpää ja sulavampaa lähestymistä. Bonusmateriaalina olevassa puolen tunnin dokumentissä muuten käy ilmi että Jansonsin ja Herheimin näkemyksissä on jonkin verran eroja. En silti epäile ettei yhteistyö olisi ollut toimivaa ja hedelmällistä.
Laulajavalinnat ovat tässä tuotannossa kohdallaan. Ainoa mikä hieman jättää varauksia on pääroolin esittäjä tanskalainen Bo Skovhus. Tatjanan roolissa on komeaääninen bulgarialainen sopraano Krassimira Stoyanova. Muut keskeiset roolit (Triquetia lukuunottamatta) ovat venäläisten laulajien hallussa. Varsinkin Mikhail Petrenkon Gremlin ja Andrej Dunaevin Lenski ilahduttivat korviani.
Kokonaisuutena tuotanto on ehkä odotuksiini nähden hienoinen pettymys. Pakkohankinta kaikille Herheimin ystäville ja suositeltava muillekkin kunhan perinteinen ohjaus on ensin nähty. Vaikkapa Moskovan versio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti