Die Meistersinger von Nürnberg - Wiener Staatsoper 2008, Thielemann, Schenk

Kuukauden päästä olisi tarkoitus piipahtaa Leipzigissa katsomassa Mestarilaulajat ensimmäistä kertaa lavalla. Ring tulee koettua ensi kertaa kesällä 2011 ja sen jälkeen on kaikki Wagnerin kypsän kauden oopperat tullut nähtyä elävänä. Kun oopperakärpänen puraisi nelisen vuotta sitten, niin jotenkin arvelin että Wagneriinhan tässä päädytään. Ja niinhän siinä kävi. Jos pitäisi valita se yksi suosikkiooppera, niin valinta olisi ilman muuta Parsifal. Ja Tristan kirii siinä kannoilla. Jos asiaa pohtii kylmästi järjen valossa niin Wagnerilla ei pitäisi olla kauheasti mahdollisuuksia. Pitkiä teoksia, ei selviä aarioita, jotkut syyttävät huutamisesta.

Ensimmäinen Wagnerin ooppera jonka näin lavalla oli tuo Parsifal. Siihenkin tein pohjatyötä: levytyksiä, video-taltiointeja ja libreton tutkimista. Kun kansallisoopperassa valot sammuivat ja alkusoitto alkoi, jossain mielessä kaikki pohjatyö oli turhaa. Edessä oli yli viisituntinen (väliaikojen kanssa) matka sielun syövereihin; musiikki vei mennessään.

Tulkintojen ja toteutusmahdollisuuksien tasolla Wagnerin oopperat ovat kultakimpaleita. Myyttisiä tarinoita jotka mahdollistavat tarinoiden siirtämisen avaruusaikaan asti. Hahmot ja tapahtumat pyöriskelevät syiden, seurauksien, motiivien ja moraalin verkostoissa joita on yksinkertaisesti ihanaa pohtia ja löytää uusia näkökulmia.

Nyt on suurennuslasin alla Mestarilaujat, Wagnerin ainoa koominen ooppera. Mutta kyllähän tästäkin teoksesta löytyy syvempiä tasoja, vaikkapa nyt taiteen arvostuksen ja kulttuurin tärkeyden osalta. Oopperan saksalaista nationalismia väärinkäytettiin natsien toimesta.

Mutta mennäänpä itse tallenteeseen. Schenkin ohjaus on alunperin vuodelta 1975, joten tallenne on 33 vuotta vanhasta tuostannosta. Heti ensimmäisen näytöksen alussa piti käydä levyhyllyllä varmistamassa kuka Metropolitan oopperan Mestarilaulajat ohjasikaan. Schenk löytyi sieltäkin, mutta vuodelta 1993. Katsoin Metin Mestarilaulajat edellisen kerran parisen vuotta sitten, joten kauhean tarkkaa muistikuvaa ei siitä ole, mutta kovin samanlaiselta ohjaukset vaikuttavat. Eikä se ole välttämättä huono asia. Kyse on perinteisestä ohjauksesta joka noudattelee säveltäjän toiveita. Näin oopperauntuvikon kannalta tämä on paras lähtökohta. Uudet ohjaukset avautuvat paremmin ja antavat huomattavasti enemmän (siis hyvät sellaiset) kun alkuperäinen idea on tuttu. Levyhyllyyn on jo hankittu Katarina Wagnerin ohjaus Bayreuthista vuodelta 2008, joka ei todellakaan ole perinteinen. Tuo pitää ehtiä vielä katsoa ennen Leipzigin reissua.

Barenboim ja Thielemann käyvät mielessäni kamppailua parhaan elossa olevan Wagner kapellimestarin tittelistä. Tämäkin Mestarilaulajat on hienoa työtä Thielemannilta ja Wienin Philharmonikoilta. Laulajakaarti on vahva. Falk Struckmann on Hans Sachsin osassa loistava. Johan Botha laulaa hienosti Waltherin osan ja Adrian Eröd on hyvä-ääninen Beckmesser. Ensimmäisessä näytöksessä lumouduin basso Ain Angerin tulkinnasta Veit Pognerin roolissa. Evan roolin lauloi Ricarda Merbeth, johon suhteeni heilahteli edestakaisin, välillä pidin, välillä en.

Kokonaisuutena tästä Mestarilaulajien tuotannosta jäi oikein hyvä maku. Jos oopperaan haluaa tutustua on tämä tai Metin versio varma valinta. Näiden jälkeen voikin jo siirtyä regietheaterin mielenkiintoiseen maailmaan.