Heti aluksi on todettava että ohjaus herätti paljon ajatuksia ja pohdiskeluja libreton ja alkuperäisen näyttämöohjauksen suhteen. Jo tällä perusteella täytyy ohjausta kehua. Tämähän on taiteen keskeisiä perusasioita: herättää ajatuksia ja aiheuttaa nykyisen todellisuuskäsityksen uudelleenarviointia
Wagnerin pojanpojan tyttären ohjauksessa korostuu uuden ja vanhan välinen konflikti, tradition ja kaavoihinkangistumisen problematiikka, sekä suosion ja kaupallisuuden houkutukset. Samat asiat ovat alkuperäisessä libretossakin olemassa, nyt vain painopistettä on siirretty alkuperäisen käsiteverkon sisällä.
Tapahtumat on siirretty taidekouluun ja kuvataiteen avulla mallinnetaan tyylien ja aikakausien konflikteja. Tämä on ohjauksen kannalta ymmärrettävä ratkaisu. Vaikka libretto puhuu laulukilpailusta, ei oopperan musiikkia tai tekstiä voida käydä muuttamaan ohjauksen takia. Mielenkiintoisena ajatusleikkinä voi jokainen miettiä jos Walther alun avantgardemaalarin sijaan olisikin räppääjä tai örinähevilaulaja ja Hans Sachs vaikkapa jazz-muusikko.
Minulle ohjauksen suurin ongelma on roolien ympäripyörähtämisen motiivi toisen näytöksen lopussa. Mikä aiheuttaa Waltherin, Sachsin ja Beckmesserin kääntymisen? Kaupungin väki ajautuu bakkanaaliin ja tästä johtuen Walther ja Sachs kääntyvät konservatiiveiksi ja Beckmesser vapauttaa sisäisen anarkistimuusansa? Ensimmäinen ja toinen näytös ovat loogisessa suhteessa toisiinsa, ja kolmas näytös on selkeä kokonaisuus. Ovatko Campbell keittopurkit ja pop-taide luettavissa niin kovana kolauksena pääkolmikon psyykeille, että tämä ajaa heidät lähes täydellisiin suunnanmuutoksiin?
Kolmanteen näytökseen on ahdettu varsin paljon "ohjauksellisia ideoita". Perhepotrettilavastusta, lateksipäämestareiden can-can tanssia, palkintoshekki, mudasta veistoa,... Ehkäpä hieman runsaudenpulaa. Lopussa "vapautunut" Beckmesser on ainoa joka osoittaa huolensa Sachsin monitulkintaisen loppulaulun aikana ja tämän ansiosta tavallaan nousee sankariksi.
Musiikillisesti parasta antia tarjoavat Klaus Florian Vogt Waltherin roolissa ja Michael Volle aivan mahtavana Beckmesserinä. Sachsin esittäjä Franz Hawlata on näyttelijänä loistava, mutta äänivarat eivät oikein tahdo riittää tämän roolin laulamiseen. Michaela Kaune oli aivan kelpo Eva.
Kysymys tämän ohjauksen huonoudesta tai hyvyydestä on oikeastaan turha. Ensimmäiseksi kohtaamiseksi mestarilaulajien kanssa tätä ei voi suositella, mutta hiemankaan enemmän Wagnerista tai Wagnereista kiinnostuneille tämä on pakollinen katsottava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti