Ooppera: Ovela kettu - Kansallisooppera 2015-01-23
Leoš Janáčekin oopperoissa minua on aina viehättänyt kieli ja sen suhde musiikkiin. Olennainen osa on tietysti ollut tšekin kieli. Vasta lukiessani käsiohjelmaa ennen oopperaa tajusin, että Kansallisoopperan uusi Janáček tuotanto esitetäänkin suomen kielellä. Vierustoverini kanssa keskustellessa hän jatkoi sitten taustoittamista kertomalla tuotannon tavoitteista koko perheen oopperaksi. Joten oopperanystävän pää oli varsin pyörällä ennen näytännön alkua.
Ovela kettu ei juonensa perusteella nouse syvällisimpien tarinoiden joukkoon. Janáček muokkasi itse libreton Rudolf Tesnohlídekin tarinoiden perusteella. Tesnohlídek kirjoitti alun perin eläintarinoita sanomalehteen Stanislav Lolekin kuvitusten kera. Janáček ihastui "sarjakuviin" ja päätti käyttää niitä hyväkseen oopperassaan. Oopperasta ei oikein löydy suurta juonen kaarta, elämän kiertokulkua on luonnehdittu sellaiseksi. Kelpaa minulle.
Kansallisoopperan tuotanto on lähtenyt liikkeelle hieman erikoisesta suunnasta, Klaus Haapaniemen visuaalisesta suunnitelmasta. Ohjaaja Immo Karaman ja koreografi Fabian Posca jatkoivat sitten ideointiaan tuon pohjalta. Kyllähän visuaalinen suunnitelma on kantanut hienon hedelmän lavastaja/puvustaja Mark Väisäsen käsissä. Tila elää, puvut ovat näyttäviä ja lavarakennelman yksinkertaisuus taipuu sopivasti libreton tarinafragmentteihin. Minun silmiini valaistus toimi sopivana draaman ja yksityiskohtien poimijana, mutta vanhemmat vierustoverini valittivat väliajalla että kaikki on liian pimeää, eivätkä he pysty nauttimaan silmäkarkeista täysillä.
Yksi libreton keskeisiä ideoita on ihmisten ja (muiden) eläinten tarinoiden siirtäminen samalle tasolle. Ketuilla, kanoilla ja muilla eläimillä on omat ongelmansa lajitovereidensa kesken, jotka sitten sadun tavoin inhimillistetään ja sotketaan yhdeksi sopaksi. Rooliasujen tyylikkyys ajoi muutamaan otteeseen selkeyden edelle tunnistettavuuden suhteen, mutta suurta vahinkoa ne eivät saa aikaan.
Ohjauksen kysyksen herättävänä kohtana oli kettutytön ampumiskohtaus. Kun lintukauppias Harašta valmistautuu ampumaan ketun, samaan aikaan metsänvartija miimaa ketun puhetta. Haraštan ampuessa kettua, metsänvartija replikoi eleen yleisöön päin vastaavan valoefektin kera. Selityksiä moiselle ratkaisulle on monia, poimikoon jokainen omansa.
Kokonaismielikuva ohjauksesta on positiivinen, mutta kenties hieman sekava. Illan ehdottomat tähdet löytyvät orkesterimontusta. Dalia Stasevska johti sävykästä orkesteria loisteliaasti. Janáčekin sävelkieli helmeili ja pulppusi Stasevskan käsittelyssä kuin se elämänvirta, jolle aika on vain yksi ohimenevä ulottuvuus.
Laulajat selviytyivät urakastaan hyvin. Kettuneitinä Hanna Rantala ja kettuherrana Mari Palo olivat valloittava pari. Jaakko Kortekangas sai syvyyttä metsänvartijan rooliin ja Waltteri Torikan baritoni sopi mainiosti Haraštan rooliin. Rouva metsänvartija Jeni Packalénin kynimisliike oli illan vakuuttavimpia, eikä laulussakaan ollut moittimista.
Onko Ovela kettu koko perheen ooppera? Toivotaan, jokainen oopperalle altistuva nuori on laulun arvoinen. Jopa suomenkielisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti