Viva Verdi! Kun edellisessä blogikirjoituksessani pohdiskelin miksi Verdin Attila ei ole enemmän esitetty ooppera, niin tämän iltaisen live-kokemuksen jälkeen löytyi yksi syy lisää; se kaipaa neljää vahvaa ja taitavaa laulajaa. Tuo on kyllä yleisempikin vaatimus Verdin repertuaarissa, muistelen tässä Lahden Trubaduuria viime talvelta. Lahdessa ei laulajapotentiaali aivan riittänyt vastaamaan odotuksiin, mutta tänä iltana Valeri Gergievin saattaessa solistinsa lavalle Attilan konserttiesitykseen, oli lavalla vahvoja ääniä.
Oopperan konserttiesitys on hieman kummajainen kokemuksena. Teatteri on keskeinen osa oopperaa ja sen puuttuessa on tunnelma aika erikoinen. Onneksi tarina oli tuttu äsken katsotusta videotaltioinnista ja libretto oli mukana kokonaisuutta hahmottamassa. Konsertti pidettiin poikkeuksellisesti Mikkelin maaseurakunnan kirkossa, eikä musiikkitalo Mikaelin konserttisalissa. Olisikohan syynä ollut suuremman tilan antamat suuremmat lipputulot? Akustiikan kannalta valinta ei ole mielestäni onnistunut. Tila on minun korviini suhteellisen kuiva ja tuntuu kompressoivan ääntä kovemmalla voimakkuudella. Lisäksi ääni ei oikein leviä alttarisiiven täyttävästä orkesterista, tunne on hieman kuin kuuntelisi monoradiota.
Mutta ei kirkon akustiikka kyennyt tumppaamaan Marinski-teatterin orkesterin komeaa sointia. Gergiev loihti hienoa ja vivahteikasta ääntä instrumentistaan. Mutta eipä huippuorkesterikaan ole erehtymätön, soolosellistin pienet intonaatio-ongelmat osuudessaan muistuttivat inhimillisestä aspektista.
Illan ehdoton tähti oli nimiroolin laulanut Ildar Abdrazakov. Hänen uljas bassonsa on Verdin parissa kuin kotonaan. Olen kuullut hänen lauluaan levyltä ja oli ihanaa todeta että ääni on vielä parempi elävänä. Attilan ainoan naisroolin, Odabellan, lauloi Anna Markarova. Odabellan rooli kuulostaa minun korvaani todella vaikealta (jos joku voi vahvistaa/kiistää tämän olisin kovin kiitollinen). Odabella vaatii korkeaa koloratuuraa, mutta myös vahvempaa matalaa rekisteriä. Äänityypin puolesta Markarova on varmaankin nappivalinta tähän rooliin. Ehkäpä aivan korkeimpia säveliä laulaessaan hän ei ole täysin vapautunut, mutta on Verdin tekstuurikin aika ilkeää.
Ezion roolin esittäjä, Vladislav Sulimski, aloitti mielestäni hieman epävarmasti, mutta löysi äänensä nopeasti. Sen jälkeen kaikki tuntui helpolta. Pääkvartetin täydensi tenori Sergei Skorokhodov Foreston roolissa. Hänen instrumenttinsa on tenoriääneksi varsin paksu. Jonkunlainen epätasaisuus hänen tämän iltaisesta esityksestään kuitenkin hohti. Olisiko kesäflunssa ollut aikajanalla lähistöllä? Toisaalta hänen kolmannen näytöksen aariansa "Che non avrebbe il misero" oli nappisuoritus.
Marinski-teatterin kuoro lauloi istualtaan salin nurkassa. Vika on varmaan minussa, mutta jälleen kerran kaipasin hieman enemmän pontta Verdin kuoro-osuuksiin. Gergiev vaati solisteiltaankin varsin paljon, tempo oli aika hurja Odabellan ja Foreston duetossa ensimmäisessä näytöksessä.
Mutta kaiken kaikkiaan todella hieno ilta Mikkelissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti