Konserttihovi osoitti jälleen tarpeellisuutensa tarjoamalla hienon musiikki-illan. Sääli vain että yleisö ei tunnu löytävän hovin hellään korvahoitoon. Mikä mahtaa vaivata Etelä-Karjalan musiikinystäviä?
Illan konsertti oli otsikoitu "Proffat lavalla", jolla viitattiin Juhani Lagerspetzin ja Marko Ylösen titteleihin. Proffien kanssa lavan jakoi nuori huilisti Siiri Niittymaa. Jälleen kerran nuori pelimanni jota kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan.
Aloitusnumerona oli Haydnin D-duuri trio. Kun aloittelin klassiseen musiikkiin tutustumista Haydn tuntui usein kuivalta ja tekniseltä musiikilta. Mitä enemmän hänen musiikkiaan olen kuunnellut, sitä enemmän olen siitä alkanut pitää. Haydn on lämmintä ja huumorilla hyöstettyä musiikkia. Tämän illan trio alkoi ehkä hieman hakien, kenties akustiikkaan tutustuen, mutta nopeasti yhteinen sointi löytyi.
Alkutrion jälkeen olivat vuorossa sonaatit. Ensin Poulencin huilusonaatti, joka on jostain syystä tuttu, olisikohan ollut jossain elokuvassa. Hieman olisin kaivannut kenties enemmän pehmeyttä huilun sointiin välillä. Pitää nyt yrittää hieman olla kriittinen...
Sitten oli vuorossa Debussyn sellosonaatti joka ei tule unohtumaan. Edelleen järisyttävin kokemus Konserttihovissa on Schnittken "Quasi una sonata" Gothónin ja Vähälän esityksenä muutaman vuoden takaa, mutta tämäniltainen Debussy sukelsi syvälle samaan musiikin ihmemaailmaan.Voisin liittyä Marko Ylösen ihailijakerhoon.
Tauon jälkeen konsertin päätti von Weberin g-molli trio. Hänen tuotantonsa on kamarimusiikin saralla on varsin vähäinen. Minun sydämessäni on hänellä tukeva paikka Der Freischütz oopperan kanssa. Trio oli hieno päätös illalle. Tauon aikana tuntui trio löytäneen avaimen Konserttihovin akustiikkaan ja meno oli sen mukainen.
Proffat olivat juuri niin hyviä kun voi heiltä odottaakin ja nuori huilisti osoitti hienosti musikaalisuutensa kamarimusiikin parissa. Kiitos taas Konserttihoville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti