Stravinskyn Hulttion tie

Ooppera: Hulttion tie - Kansallisooppera 2016-03-19

© 2016 Suomen Kansallisooppera / Heikki Tuuli

Kansallisoopperan kevätkauden viimeinen uutukainen on Igor Stravinkyn Hulttion tie, eli The Rake's Progress. Tuotannon on ohjannut Dmitri Bertman ja ensi-illassa orkesteria johti Eivind Gullberg Jensen.

Stravinskyn tunnetuin ooppera Hulttion tie on pitkän tauon jälkeen löytänyt taas tiensä Kansallisoopperaan. Hulttion tie kuuluu Stravinskyn uusklassiseen kauteen ja se on kantaesitetty Venetsiassa vuonna 1951. Kansallisoopperan ohjelmistossa teos on ollut edellisen kerran yli 50 vuotta sitten.

Hulttion tiessä Stravinsky palaa oopperan alkulähteille. Jo alkufanfaarit tuovat mieleen Monteverdin Orfeon. Formaatti on numero-ooppera, jossa juonta kuljetetaan aarioiden välillä cembalon säestämillä resitatiiveillä. Stravinskyn esikuvia on Monteverdin ohella ollut Mozart, mutta kaikuja kuullaan myös muilta mestareilta, kuten Puccinilta ja Donizettilta. Liekö englannin kielellä vaikutusta, mutta myös Brittenin henkeä tuntuu tarttuvan Hulttion tiestä omiin korviini. Erityinen viehätys minulle tässä teoksessa on myös orkesterin soinnin luonteella. Stravinsky ei levitä ääntä romantiikan pulleudeksi, vaan pitää sointikuvan hieman kuivakkana ja kompaktina.

Pintapuolinen tutustuminen oopperan juoneen antaisi viitteitä perinteisestä moraaliopetustarinasta, mutta Stravinsky upottaa tarinaan libretistien W. H. Audenin ja Chester Kallmanin avulla runsaan joukon historian, myyttien ja muiden oopperoiden aineksia. Voipa juonta tulkita myös esimerkiksi paholaisen osalta ihmisen taisteluksi alitajunnan viettejä vastaan. Ja vaikka ooppera päättyy moraaliopetukseen, niin tylsästä tarinasta ei suinkaan ole kysymys; Stravinsky ei Hulttion tiessä suhtaudu asioihin otsa kurtussa.

Venäläinen Dmitri Bertman ei ohjauksessaan tavoittele kuuta taivaalta, vaan luottaa paljon Hartmut Schörghoferin lavastukseen ja Erika Turusen upeisiin pukuihin näytteillepanossaan. Hauskoja ideoitakin löytyy, kuten vaikkapa Annen taivaanrannan maalaus ensimmäisessä kohtauksessa. Toisaalta hautausmaakohtauksen korttipeli sössitään täysin. Läppärin käyttäminen leipäkoneena aikaisemmin vielä menettelee jotenkuten, mutta korttipelissä läppäri ei toimi ollenkaan ja koko kohtauksen dramatiikka jää aivan vajavaiseksi. Vaikka paholainen veikeästi cembaloa soitteleekin. Oopperan lopun tarinaselvitys esitetään hieman viiveellä jonka odottelu aiheutti kyllä jo sydämentykytyksiä; eihän sitä kai vaan ole jätetty pois? Ei onneksi oltu ja ratkaisu oli ihan hauska.

Lavastuksen spiraaliteema kuvannee Tomin polkua kohti pohjakosketusta. Lavastus toimii kokonaisuutena ihan hyvin, mutta Erika Turusen puvut vievät kyllä voiton näyttävyydessä. Puutarhatonttuteema höystettynä burleskimenolla on veikeää katsottavaa.

Musiikin osalta ei ensi-ilta noussut ihan täyteen plaaniin. Olin kuulevinani varsinkin alkupuolella useita rytmillisiä ihmeellisyyksiä ja se kaipaamani orkesterisointikaan ei ollut tarpeeksi rapsakka. Steve Davislim selviytyi Tom Rakewellin urakasti komeasti, eikä Hanna Rantalan Annestakaan ole pahaa sanottavaa. Tuomas Pursio oli kyllä lavan kunkku erinomaisena paholaisena, eli Nick Shadowina. Päivi Nisulan loistavat komediennen taidot olivat herkkua Baban roolissa.

Veikkaan että kunhan esitykset jatkuvat niin kokonaisuus vaan tasoittuu ja paranee. Käykäähän katsomassa ja kertokaa miltä kuulostaa ja näyttää!